Paita New Yorker Farkut Cubus Kengät Converse Rannekorut Nomination Kaulakoru Timanttiset |
Moi taas! Ajattelinkin postata jo tänään, koska käytiin valokuvaamassa pikkusiskon kanssa. Mun mielestä näistä kuvista tuli aika kivoja, ja suurin osa oli hyvin onnistuneita. Säädin kamerasta yhtä juttua, jolla sain kuvien sävyä lämpimämmäksi. En tällä kertaa muokannut näitä ollenkaan juuri sen asetuksen takia, koska mielestäni se riittää ihan hyvin. Mutta joo, se niistä valokuvausjutuista. Tää on ollut aika tavallinen sunnuntai - olen siis nukkunut kauan, ollut koneella, käynyt valokuvaamassa ollut kavereiden kanssa. Anni oli pyytänyt joitakin kavereita synttäreilleen, mm. minut, Iidan ja Sannan. Oltiin niillä ja ulkona, oli tosi kivaa! Äskein tein tuossa muutamat läksyt loppuun, kuten suomensin saksan kappaleen ja kirjoitin enkusta lauseet loppuun. Seuraavalle viikolle mulla ei ole oikein mitään suunnitelmia. Huomenna olisi tarkoitus olla Annikan kanssa, ja joku päivä myös nähdä Jenniä. Pakko muuten mainita vielä, että mun hiukset näyttää ihan älyttömän vaaleilta tuossa viimeisessä kuvassa! Ei se huono juttu ole, toivoisen näiden vaalenevan vielä mahdollisimman paljon ennen värjäystä, jotta vaalea väri tarttuu paremmin. Tavoitteena siis ihan blondit hiukset!
♥Roosa
Muistakaahan kommentoida & seurata Instagramissa, minut löytää sieltä nimellä rroosamariaaa
Oli kyl hauska päivä :D XDD Tuli naurettuu iha liikaa :3
VastaaPoistahttp://lifegoeson-anni.blogspot.fi
Jepp :D
PoistaIhanan syksyisiä kuvia! <33
VastaaPoistaKiitti!
PoistaOnpa upeita kuvia! :o millä objektiivilla nää on otettu? :)
VastaaPoistaKiitos (: 75-300mm ja 50mm f/1.8 objektiiveilla
Poista