Okeiokei miäki sorruin otsikoimaan postaukseni noin, ja laittamaan tähän tuon Cheekin uuden biisin (♥), mutta anyway. Se vaan kuvaa mun fiiliksiä just tällä hetkellä niiiin hyvin. Huomenna siis minunkin olis palattava kouluun, niin kuin varmaan aika monen muunkin, mitä nyt olen blogeja lukenut. Mun mielestä kouluun on kiva palata näkemään kavereita, mutta muuten ei kovin paljon innosta. Peruskoulun viimeinen luokka olisi siis edessä, nyt viimeistään mun on aika alkaa panostaa kouluun ihan tosissaan. Pääsen nykysellä keskiarvolla helposti haluamaani lukioon, mutta silti. Mun viimeiset kesälomapäivät on sujunu ihan mukavasti kavereiden kanssa ollessa. Näin Annia heti sinä päivänä, kun se palasi Turusta. Olin myös Jennin ja Viivin kanssa, käytiin kävellen abc:llä - kyllä, käveltiin 6km sinne, mutta onneks saatiin kyyti pois! Käytiin myös uimassa. Lauantaina lähdettiin taas mökille, tultiin tänään kotiin. Annika tuli meille, kateltiin videopostauksia, juteltiin ja käytiin kuvailemassa. Tulee muuten tosi hyvin oma seiskaluokka mielee, koska pikkusisko aloittaa sen huomenna. Ollaan kateltu yhessä sille vaatteita, tavaroita laukkuun ja oon vastannu sen kymmeniin ja taas kymmeniin kysymyksiin yläasteeseen liittyen.
Mutta joo, yritän tänään selviytyä ajoissa nukkumaan, että jaksan aamulla herätä 06.30.
- Roosa
Huomenna nähdään!<3
VastaaPoistaJep! <3
PoistaMullakin alkaa huomena koulu!:-) Kivoja kuvia oot ottanut!
VastaaPoistaKiitti! (-:
PoistaHienoja kuvia :)
VastaaPoistaKiitti (:
PoistaIhania noi auringonlasku kuvat <3
VastaaPoistaJoo tosi.... : D
PoistaÄää miks uus nimi blogilla? :oo Mut ihanii kuvii c:
VastaaPoistaEn voinu enää sietää edellistä : D mut kiitti (-:
PoistaKiva postaus ihana toi kaula koru!!!
VastaaPoistaKiitos :)
Poistaihunii kuvii again♥ mutta keneltäköhän sai ton korun? heheh...
VastaaPoistaoon nähny ton 'timantit on ikuisia' livenä... se on hyvä!
sarzunlife.blogspot.fi
Kiitti (: en vissii teiltä ainakaa? :DD
PoistaUpeita kuvia!
VastaaPoista